19. heinäkuuta 2017

Suuri ja mahtava Kiilopää (42/100)

Lauantain geokätköilyn megaeventtiin oli tarkoitus mennä vain piipahtamaan ja päivän pääagendana olisi nousu itse Kiilopään huipulle, todellista matkailuturismia siis. Päätimme kuitenkin käyttää hyväksi ilmaisen megabussin Saariselän ja Kiilopään välillä, niin välttyisimme parkkipaikkaongelmilta Kiilopään päässä. Nousimme siis bussin kyytiin vuokramökkiämme lähimmältä Piispankiven parkkipaikalta lauantaiaamupäivänä.

Kävimme ensin lounastamassa Suomen Ladun Kiilopään majalla. Oikein maistuvaa oli ruoka siellä. Kahvikin olisi kuulunut hintaan, mutta päätimme käydä kahveilla nousun jälkeen, jos vain vielä olisi aikaa. Ruokailun jälkeen oli hyvä kipittää rustaamaan nimeään oikein hienoon logikirjaan, josta alkoikin päivän varsinainen urakka.








Kyltti näytti huipulle olevan matkaa 1,9 km. Ei paha. Lähdettiin sitten harppomaan eteenpäin ensin loivasti nousevaa mäkeä. Kosteita kohtia tuli edelleen vastaan jonkun verran. Jossain välissä tupsahdettiin 'hiekkarannalle'. Mitä ihmettä? Otettiin tietysti muutamat turistikuvat ja pidettiin vähän pidempi valokuvaus- ja hengähdystauko. Ilma oli mukava, sopivan viileä. T-paita oli silti oikein passeli kun kiivetessä meinasi tulla vähän lämmin. Hiekkarannalla maisemia katsellessa parempi puolisko äkkäsi pusikosssa liikkuvan lumilaikun. En ihan heti osannut sanoa, mikä se oli pari vaihtoehtoa kun oli mielessä. Illemmalla havainto osoittautuikin sitten koirasriekoksi. Olipa hieno kokemus! Jotain lapsiakin kirmaili ihan muutaman metrin päästä riekosta, eikä se hätkähtänyt mitenkään.




Mahtaisikohan terävin olla Terävä-Nattanen? Jossain tuollapäin jokatapauksessa.





Lopulta lähdimme jatkamaan kapuamista huipullepäin. Rinne muuttui pikkuhiljaa jyrkemmäksi ja aivan huipulle vievät portaat tuntuivat loputtoman pitkiltä. Aivan loppunousussa pitikin pysähtyä varmaan joka tasanteelle vähän tasaamaan hengitystä. Olipa kovin palkitseva tunne, kun vihdoin päästiin huipulle saakka. Maisemat olivat kyllä kaiken kapuamisen arvoisia. Etsimme vähän rauhallisemman kohdan, johon pysähdyimme evästämään lämmintä mehua termarista, omenat ja välipalakeksit. Ihailimme maisemia hyvän tovin. Jossain vaiheessa siinä maisemia hengittäessä tuli sellainen olo, että voitaisiinko jäädä tänne? Ei olisi pääkaupunkiseudun kiirettä eikä ääniä. Lopulta piti lähteä. Kävimme tietysti myös etsimässä huipulla olevan kätkön, senkin takia ylös asti oli päädytty.



Ylösmennessä aikaa taisi kulua tunnin verran alaspäin hipsuttelimme varmaan kahdessakymmenessä minuutissa. Aikaa jäi vielä sopivasti käydä kahvilla ja puolison havittelemalla tuoreella munkilla, ennen kuin megabussi lähti takaisin majapaikallepäin.

Ylös hirveää vauhtia kirmanneiden partiolaisten tekeleitä.
Lopputuloksena tänne palataan aivan varmasti, tuonne jonnekin retkeilemään ja se vaelluspalo vaan saa lisää polttomateriaalia kyllä tällaisista raapaisuista.

Tästä tulikin hienosti 42 hetki luonnossa. Lisäksi tämä on 52 retkeä vuodessa haasteen kohta 52. Luontoretki teemapäivänä, koska 17.6. oli Rakastu kesäyöhön teemapäivä ja mikäs sen parempi paikka kun keskiyön auringon Lappi.

16. heinäkuuta 2017

UK-puisto: retki tunturiin (41/100)

Koska megalauantaina oletimme olevan enemmän ihmisiä liikenteessä Kiilopään juurella, lähdimme perjantaina jo tiedusteluretkelle. Auton saimme mukavasti parkkiin ihan pelipaikoille. Hieman asiaa tutkittuamme, päätimme lähteä kiertämään muutaman kätkön kautta eli muutaman kilometrin mittaisen lenkin Suomen ladun majan läheisyydessä. Lähdimme kulkemaan Ahopäiden suuntaan, joka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut tarkoitus kiertää kokonaan, mutta kaikkea ei voi aina saada.


Poroportti meinasi tuottaa ongelmia, kun yksi piena oli laitettu väärinpäin.

Reitti alkoikin heti lähes heti nousta loivasti ylöspäin. Ylämäkeä riitti ja riitti ja seuralainen pisteli menemään odottaen vain niin kauan kunnes ehdin kohdalla ja jatkoi sitten matkaa, ilman että itse sain hengähtää hetkeäkään. Maisemista oli kyllä pakko pysähdellä ottamaan kuvia vähän väliä. Maisemat kyllä paranivatkin mitä ylemmäs päästiin.





Viimein oltiin kahden huipun välisessä notkossa, josta lähdimme etenemään avotunturin puolelle. Oli kyllä hämmentävän mukavaa tallustella menemään ja helppoa liikkua kunhan muisti välillä pysähtyä vähän hengittelemään. Ohitettiin yksi kurukin, jossa oli lunta vielä ihan reippaasti jäljellä. Muuten oli kuivahkoa, ainakin hyvän matkaa alkupuolella. Korkeimmillaan taisimme käydä noin 400 metrissä ja siitä lähdimmekin oikeastaan laskeutumaan, kätköjä matkalla noukkien. Mitä alemman pääsimme, niin sitä enemmän kosteita kohtia alkoi tulla vastaan ja olinkin hyvin tyytyväinen kenkävalintaani. Olin valinnut vaelluskengät jalkineikseni, niillä oli hyvä tallustaa eivätkä pienet puroset tai kosteammat kohdat kyllä haitanneet.





Lopulta päätettiin lähteä suuntimaan takaisin autolle päin. Katsoin kartasta, että tuohon sähkölinjalle kun päästään, niin siitä on hyvä suuntia takaisin. Niin paitsi että, eihän se toki mikään sähkölinja ollut mitä olin kartasta katsellut vaan poroaita. Sitä myöden päästiinkin aluksi polkua pitkin, mutta lopulta tultiin sellaisen paikallisen ja väliaikaisen vesistön kohdalle, josta toinen osapuoli ei kyllä lenkkikengillään viitsinyt lähteä kahlailemaan. Minun kenkäni varmasti olisivatkin hommasta suoriutuneet, mutta lähdimme vähän nousemaan ja etsimään hieman kuivempaa reittiä eteenpäin. Lopulta pääsimme ylittämään sulamisvuonon ja palasimme pääpolulle, joskin se oli eri kuin mitä olimme aluksi kulkeneet. Tyytyväisinä lompsimme autolle, jossa matkaa olikin salakavalasti kertynyt muutaman kilometrin sijaan viitisen. Totesimme, että seuraavalle päivälle vähän vähempi saisi riittää.


Kanto, johon gepsimme meinasi jäädä poseeraamaan


Tämä olikin sitten reissumme toiseksi viimeinen niin kutsuttu maastopäivä ja tästä napsahtaa 100hetkeäluonnossa numero 41. 52 retkeä vuodessa haasteeseen tämä voisi sopia vaikka kohtaan 40. Retki kohteeseen, joka on väh. 120m merenpinnan yläpuolella. Ja näin kartasta katsottuna, emme oikeastaan edes olleet tällä retkellä kansallispuiston alueella vaan sivusimme sitä.

11. heinäkuuta 2017

Pohjoiseen tutustumassa Laanila ja Kaunispää (39-40/100)

Torstaina ajeltiinkin lähes koko päivä Suomussalmelta Inarin Laanilaan. Meillä olikin todella monen pysähdyksen taktiikka, koska keräilimme uusia kuntia geokätkökuntakartalle sekä lisäksi graticuleja. Graticulet ovat siis koordinaattiruutuja (esim. N 60°, E 24° johon kuuluu suuri osa pk-seutua), joita Suomessakin on kätkötettynä 98 kappaletta ja muutama taitaa vielä olla aivan ilman kätköäkin. Matkan varrelle siis mahtui vaikka mitä ohessa muutama kuva matkan varrelta. Porojakin näimme melkolailla paljon ja vihdoin! Niitä oltiinkin jo odoteltu, kun ei niitä Suomussalmelta oltu onnistuttu yhyttämään.





Lisää muistomerkkejä

Perjantaiaamuna ajateltiin käydä vähän tutustumassa mökin lähialueisiin. Lähdimme siis kävellen liikenteeseen pääasiallisesti lähikätköjä metsästämään. Maasto oli sellaista mukavaa mäntykangasta, hyvin hiekkaisaa ja todella matalaa aluskasvillisuutta. Ensimmäisen kätkön kohdilla ihmeteltiin, kun auto pysähtyi juuri niille kohdin, josta olisi ollut tarkoitus poiketa pöpelikköön.Nopeasti kuitenkin hoksasin FTF patrol -tarran auton kyljestä ja totesin, että samalla asialla taidetaankin olla. Hetken aikaa kätkö etsitytti, mutta lopulta todella sympaattinen kaveri paljastui pesästään.

Kesä oli vasta aivan aluillaan

Koskisitko?






Matka jatkui seuraavalle kätkölle, autotien piennarta pitkin. Seuraava kätkö oli myöskin oikein oivalla toteutuksella. Tälläkään kätköllä ei vältytty kanssakätköilijöiltä. Toisen tiimin herraspuoli osasi nopeasti kertoa, ettei kohde kyllä tuohon puuhun kuulu. Itse olin ainakin ihan ällikällä lyöty. Matkamme jatkui vielä hetken piennarta pitkin ennen kuin pääsimme puikahtamaan ulkoilureitille. Näimme vuolaasti virtaavan purosen, jossa oli todella kirkasta vettä, liekö olleet vielä sulamisvesiä tuntureilta. Keräilimme vielä jokusen ilahduttavan erilaisen kätkön matkan varrelta. Mökille päästessä olimmekin kiertäneet kolmisen kilometriä, nälkäkin alkoi jo olla.

Kokkailujen jälkeen lähdimmekin suuntimaan kahville hieman korkeammalle paikalle. Helposti lähestyttävänä Kaunispää olikin ensimmäinen kohteemme. Huipulla tuuli hieman viileästi, mutta kävimme hieman pyörimässä ennen kahville suuntaamista. Luntakin löytyi, kuten talvilomalle sopivasti kuuluukin. Kahvin ja matkamuistojen jälkeen kävimme vielä kiertämässä lakea ja kuvaamassa maisemia sekä tietysti ottamassa niitä pakollisia turistikuvia. Maisemat olivat kyllä aika huikeat ja yhytettiin yksi yksinäinen porokin juoksentelemassa kohtuu läheltä.




Ilmeisesti Harripäät ja Kulmakuru jossain tuolla

Matala kanervikko oli hyvin miellyttävää käveltävää, joskin kun suuntasimme takaisin parkkipaikalle onnistuimme juuri sulamisvesien tielle, mutta onnistuimme kuitenkin välttämään märät kengät. Lumikasakaan ei onneksemme upottanut. Kävimme lisäksi näkötornissa ihailemassa maisemia ja arvuuttelemassa mikä huippu oli mikäkin, geokätkön etsinnän ohella toki. Tästä matkamme jatkui vielä UK-puiston sydämeen Kiilopään juurelle, mutta siitä seikkailusta taidan kirjoittaa aivan oman juttunsa.


Maisemanpilaaja :D


Pieni kaveri on vähän väsähtänyt

Tästä kertyikin jälleen kaksi hetkeä 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni ja mennään 40 kohdilla.