21. maaliskuuta 2018

Urbaania seikkailua

Vuoden alkupuolella, kun Metron pahimmat ruuhkat oletettavasti olisivat hälvenneet päätimme lähteä ihan vain ajelulle ja bongailemaan asemia. Ei tarvinne arvata, että ajankohdaksi valikoitui viikonloppu. Ajoimme automme Matinkylään, josta olikin hyvä lähteä seikkailulle.

Ensimmäisenä piti toki löytää autohallista metron puolelle. Lauantaiaamupäivällä Matinkylän metroasemalla ei juurikaan ollut ihmisiä. Minuutin tai pari ennen metron tuloa alkoi ihmisiäkin saapumaan paikalle metroa odottamaan.

Ajelimme yhtä soittoa aina Espoon ja Helsingin rajalle saakka Keilaniemeen, jossa nousimme pois kuikuilemaan ympäristöä. Täältä käännyimme takaisin ja kävimme ihmettelemässä minusta aika vaikuttavaa Otaniemen asemaa. Tapiolan asemalla olenkin käynyt pyörähtämässä sen vielä ollessa suljettuna, mutta siellä kävimme vähän pidemmän stopin, kun päivystysvuorossa oleva puolisoni kävi työpaikallaan ihmettelemässä jotain tuikitärkeää asiaa.

Loput asemat jätimmekin sitten toiseen kertaan, koska nälkä alkoi vaania uhkaavasti ja reilun tunnin matka-aikakin alkoi olla lopuillaan. Ajoimme siis Tapiolasta suoraan takaisin Matinkylään ja kävimme katsastamassa ruokapaikkatarjontaa, joka meinasi viedä voiton monipuolisuudellaan.

Urbaanimman seikkailun kuvasatoa olkaatten hyväkkäitä.




Keilaniemi ja leijuvat valomiekat



Kyllä sinne vielä pari mahtuu

Aalto Yliopisto, Aalto Universitet, Aalto University



Tapiola
Niin möhköjä kuin nuo Tapiolan kuvut onkin, niin jotenkin tykkään niistä. Hivelee minun esteettistä silmää.

Ovelasti naamioitua talotekniikkaa


13. maaliskuuta 2018

Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.


Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.



Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.




Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.




Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.


Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.

6. maaliskuuta 2018

Tuokiokuvia tammikuusta

Tammikuun loppupuolella päätimme yhdistää kaupunkiseikkailun, hieman ulkoilua sekä kirppareita. Luvassa oli siis päiväreissu Hämeenlinnaan. Menomatkalla otettiin pikapysähdys Riihimäen Biltemassa, josta käytiin hakemassa digitaalinen ajastin sekä rengasteline. Poislähtiessä aloin katsoa, että mikä ihme viipottaa parkkipaikan laidalla olevassa penkassa. Juuri mitään muuta ei näkynyt kuin musta hännänpää aina silloin tällöin. Piti mennä katsomaan vähän lähempää ja tarkemmin. Otus paljastui kärpäksi, joka viiletti edestakaisin välillä lumen alle sukeltaen. Taisi se meidätkin huomata, koska tuli lähemmäs ja nousi takatassuilleen meitä tapittamaan. Olipa harvinaisen suloinen tapaus ja jätti kyllä hymyn kasvoille pidemmäksi aikaa.


Tuota..Yleensä tässä on kyllä maisema.


Ennen piipahdusta Aulangolla kävimme etsimässä SA-kaupasta sopivaa halkolaatikkoa. Kaksi suurehkoa tarttui mukaan, joista kyllä vain toinen päätyi aiottuun käyttöön, koska olivatkin päästä avautuvaa mallia ja kaksi takan vieressä olisi tehnyt olohuoneesta tukkoisan. Tietysti sen lisäksi, että takkaakaan ei juuri olisi näkynyt kahden korkean laatikon takaa juuri ollenkaan. Lämmityskauden loputtua laatikkoon saa kannen päälle ja siitä tulee oiva akkujen ja puhelinten latauspiste.





Aulangolle ajelimme vanhasta muistista, joskin teimme pienen harharetken majalle asti, vaikka näkötornille oli aikomus mennä. Laitettakoon se talven piikkiin sen verran oli erinäköistä kuin kesällä. Kierros puistometsän ympäri oli kyllä aika elämys ihan autostakin käsin. Ei kuulemma saanut pysähtyä kuvaamaan. Käytiin kävelemässä näkötorni ympäri ja tornin alatasanteella sekä näköalatasanteellakin. Sillä toteamuksella, että maisemat olivatkin aika suljetut, ihan mukavat silti niin paljon kuin niitä näkyi.




Matka jatkui vielä ruuan ja huonekalukirppiksen kautta kotia.