Lintuja väijymässä

Sunnuntain mietelause: Miksi kaukoputki on aina kotona tai autossa silloin kun sitä oikeasti tarvitaan?

Sunnuntaina pakkasin kameran sekä kiikarit laukkuun ja lähdin kohti Espoon Laajalahtea. En ollut ajatellut sitä kuinka jäässä lahti vielä olisi, joten jätin taktisesti kaukoputken kotiin. Eihän kaukoputki muutenkaan varmaan olisi pysynyt käsissä, jos kannossa kuitenkin olisi jo kiikarit ja kamera. Kauhea aloittelijavirhe, selvä kisavire vielä uupui. Toivottavasti näiltä aivopieruilta vältytään kauden edetessä.

Niin tuttua tietä on tullut pyöräiltyä lukemattomat kerrat.

Lähdin toki aika rennolla otteella näin kevään ensimmäiselle oikealle linturetkelle. Asenteena lähinnä, että "jos sitä nyt muutaman lajin kartuttaisi". Maarin tornille tallustellessa aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta lähes heti kun olin päässyt tornille asti, aurinko vetäytyi pilveen. Onneksi aika reippaasta tuulesta huolimatta oli mukavan leppeä ilma. Ilman hanskoja pärjäsi hyvin sen aikaa minkä tornilla vietin.

Otaniemeä kohden.

Iloisena yllätyksenä vanhemman tornin alle oli lisätty katselulava ja sopivasti kohdalta oli myös ruovikkoa harvennettu, niin että lietteille näki. Oletettavasti alataso on hyvin täynnä kun kahlaajalinnut pölähtävät paikalle muutaman viikon kuluttua.

Aluksi näytti uhkaavasti siltä, ettei siellä mitään lintuja oikeasti ollutkaan. Samaa kieltä puhui kaksoistornin tyhjyys. Pienen haravoinnin jälkeen alkoi lintujakin napsahdella listalle. Hieman harmittavaa oli kuitenkin se tosiasia, että kaukoputkella olisi kyllä mahdollisesti saanut muutaman lajin lisää. Vaihtoehtoisesti olisi pitänyt vielä jatkaa matkaa Villa Elfvikin tornille, josta olisi nähnyt hieman paremmin sulalle alueelle.

Kaukoputken olemattomuus ei kyllä harmittanut ihan niin paljon kuin olisi luullut, koska sulan kohdilla oli aika pahaa väreilyä. Niimpä jäivät jopa joutsenet määrittämättä. Iloisimmat yllätykset olivat ehdottomasti pajusirkku ja muuttavat maakotkat. Tiklitkin aiheuttavat aina hymistelyä, niiden ääni on vaan niin vinkeä. Ohessa vielä vähän listaa puolen tunnin ornisteluista.

- kanadanhahi
- varis
- töyhtöhyyppä
- mustarastas
- talitiainen
- sinitiainen
- tavi
- merilokki
- harmaalokki
- kottarainen
- pajusirkku k
- sepelkyyhky
- joutsen SP (kyllä siellä varmaan kumpiakin oli)
- tikli
- maakotka (peräkkäin kaksi muuttavaa!)
- harmaahaikara
- tukkasotka

Näillä päästiin vasta 40 pinnaan. Tämähän ei siis ollut mikään kilpailu, mutta pahasti se kilpailuhenkisyys vaan nostaa päätään. Huono homma. Ehkä täytyy ottaa joku tavoite ennen tornien taistoa, vaikka se 100 lajia siihen mennessä. Sen varjolla voikin pönöttää torneilla pitkin kevättä hyvillä mielin ja se homma on ihan kohtuu mielekästä yksinkin, kun ei tuota retkiseuraa saa houkuteltua.

100 hetkeä luonnossa 10/100.

Kaarelanpuiston kierros

Perjantain kunniaksi otettiin suunta pois normaaleilta kävelyreiteiltä ja suunnattiin Hämeenlinnaväylän toiselle puolelle kohti Kannelmäkeä. Arvelin sillä puolella aurinkoa riittävän hieman pidempään, kun oli sen verran avonaisempaa maastoa.

Lunta vielä varjopuolella.

Suuntasimme kohti Mätäjokea ja Kaarelanpuistoa. Toiveena minulla oli kartuttaa hieman lintulajilistaa ja jos vaikka olisi paikallisen kanahaukan nähnyt. Kanahaukka ei valitettavasti ollut vakiotähystyspaikoillaan vaan harakat olivat vallanneet sen sähköpylvään. Enkä kyllä nähnyt tai kuullut muutenkaan juuri mitään lintuja. Pajunkissoja sen sijaan oli valtavasti ja niistä sai kyllä ilonaihetta riittämiin.

Kissoja!

Mätäjoen vartta tepasteltiin jonkin aikaa, ylitettiin joki ja suunnattiin ratsutallia kohden. Vilpakka tuuli piti vauhdin aika reippaana ja keväisen leppeistä ilmoista ei silloin ainakaan ollut tietoakaan.
Ohitettiin hyvin potentiaalinen metsäkaistale, johon täytyisi joskus tehdä tutkimusretki. Jollain mokomalla taisi olla tulet siellä sen verran palavan puun tuoksua ja savua leijaili ilmassa. Toivottavasti tulet kuitenkin olivat risukeittimessä. Hienot kahvinnauttimiskalliot siellä kyllä olisi ollut.

Jonkin toisen seikkailun kohde?

Ennen lenkkiä minulla oli hetki aikaa odotella pihalla, joten käytin ajan hyödykseni ja tutkailin hieman kukkapenkkiä. Jotain sieltä kyllä puskee jo kovasti. Paljon on piippoja. Saas nähdä tuleeko tänä vuonna enää yhtään tulppaaneita piipoista huolimatta. Krookuksia ainakin tulee.

100 hetkeä luonnossa osa 9/100.

Kevään lintuseikkailu Porissa

Tämä on kertomus siitä kuinka lähdettiin varsin ennakkoluulottomasti lintuseikkailulle (24-25.5.2014) Poria kohden ja mitähän siitä sitten seurasi.
Eräänä loppukevään lauantaina täytyi herätä aikaisin, lähteä hakemaan kaveri kyytiin ja suunnata ensimmäiseksi kohti Turkua. En nyt muista lähdinkö suoraan kotoa vai olinko peräti Lohjalla yötä, eli sitä oliko herätys aikainen vai vielä aikaisempi.

Joka tapauksessa lähtö oli niin aikainen, että muistelisin Turun päässä porukan olleen lähes nukkumassa vielä, kun ilmoitettiin olevamme puolen tunnin päästä siellä. Koukkasimme vielä siis kaksi henkilöä sekä kasan tavaroita kyytiin ja suuntasimme ensimmäiselle kunnon pysähdykselle reissussa.

Ensimmäinen pysähdys tapahtui Mietoistenlahdella, jossa oli jonkun aikaa tarkoitus bongailla lintusia ennen jatkoa eteenpäin. Taisimme saada ihan hyviäkin bongauksia heti alkumetreille ja esimerkiksi mustapyrstökuiri taisi tarttua kaukoputken linssiin. Vasta tornilta lähdössä oltuamme, huomasimme miksi pari närheä oli pitänyt niin kovasti ääntä ja päivystänyt tornin lähistöllä. Niillähän oli pesä täynnä poikasia, lintutornissa.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Porin lintutornit. Tai Enäjärvellä, missä taidettiin piipahtaa ensimmäiseksi käytiin vain lintulavalla ihmettelemässä puolenpäivän hiljaisuutta. Oli siellä toki sorsaa jos jonkinmoista ja muutama harmaahaikarakin.

Enäjärveä

Kovin selviä muistikuvia ei ole siitä missä järjestyksessä käytiin (sitä se teettää kun kuvia ei ole muistin tukena), mutta ainakin Langouran lintutornilla, Hilskansaaren tornilla ja Kirrinsannalla. Lisäksi jossain välissä käytiin myös istuskelemassa Yyterin hiekoilla evästauon verran ja sen jälkeen olikin sitten hiekkaa joka paikassa. Ihanan lämmin kesäinen sää helli meitä koko päivän ja oikeastaan hieman taisi olla lintujen tarkkailua ajatellen jopa liian lämmin.

Hiekoilla.

Retkemme jatkui vielä Pinkjärvelle ja siellä oli tarkoitus yöpyä Vuotavan kaksoislaavulla. Harmiksemme kuitenkin laavut oli jo varattu, jollekin mahdollisesti puolalais-virolaiselle kalastajaporukalle ja pitivät aikamoista möykkää (stereoineen ja ilman), joten ei sitten uskallettu jäädä sinne. Vielä illan hämärtyessä hipsittiin siis Mustalahden laavulle yöpymään. Hyvin kantautui muuten hiljaisen Pinkjärven vettä pitkin vielä hyvän aikaa musiikki sinne asti.

Jotkut kaksi kävi tuolla auringonlasku-uinnilla. Oli muuten virkistävää.

Aamulla ei kovin kummoisien unien jälkeen suoriuduttiin takaisin autollepäin. Pieni seikkailuhan siinä sitten syntyi, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Hieman oli nimittäin harhaanjohtava kartta ja ainakaan sitä tietä mikä kartassa näytti vievän Vuotavan laavujen viereiseen parkkiin ei päässyt perille.

Ajeltiin vielä Porin kautta, jossa suoritimme evästelyn jossain pikaruokapaikassa. Löydettiin yllättävän hyvin Puurijärvi-Isosuon alueelle ja Mutilahden lintutornille. Parkkipaikalle päästyä meidät yllättikin aika rankka sadekuuro, joten tyydyttiin hetken aikaa odottelemaan ja evästelemään herkkuja autossa.

Käytiin sateen loputtua ihmettelemässä maisemia lintutornista käsin. Sykähdyttävimmät hetket olivat varmasti, kun muutama töyhtötiainen tuli aivan lintutornin viereisiin mäntyihin pyörimään sekä useamman punavarpusen näkeminen ja kuuleminen (ei muuten unohdu se laulu enää).

Mutilahden jälkeen olikin aika kääntää auton nokka kohti Turkua, jonne menikin oikein pitkä ja suora (sanoinko jo pitkä) tie. Tältä reissulta on harmittavan vähän kuvia, suorastaan häpeä moista. Kuitenkin muutama kuvituskuva silti löytyi. Pinkjärvelle täytyisi antaa toinen mahdollisuus, ilman niitä kalastelijasetiä kiitos.

Rannikkovierailu

No tämä rannikkovierailu ei ollut tosiaan kyllä Espoota kauemmas, mutta kovin harvoin sitä nykyään tulee käytyä meren rannalla, kun ei enää Espoossa asu eikä myöskään keskusta ole kovin suuressa huudossa.

Vihdoin alkaa päivät olla niin pitkiä, että ehtii myös töiden jälkeen johonkin muualle kuin ihan tuohon vaan lähipöpelikköön. Päätettiin mielettömän ihanan keväisen auringonpaisteen innostamina lähteä piiitkästä aikaa kahville johonkin muualle kuin omaan olohuoneeseen. Kun kerran Nokkalan Majakka oli vielä testaamatta, niin sinnehän sitä sitten lähdettiin.

Oli mukava hörppiä kahvia merelle katsellen. Aika pitkälle meri oli vielä jäässä, mutta muutamia sulapaikkoja oli lähempänäkin. Jään ja meren vaihtumiskohdassa lensi useampiakin lintuja kahvin aikana, ne tosin jäivän mysteereiksi. Sen sijaan muutama pari isokoskeloita lensi aivan ikkunan editse ohi. Helppoa tämä lintujen tarkkailu.

Kahvin jälkeen ajettiin vielä Suomenojan lintualtaille. Kierrettiin hieman kirpakassa tuulessa altaat. Ihan alkumatkasta luulin kuulleeni västäräkin, mutta en vain saanut sitä näkökenttääni. Pitääkö joku muu lintu samanlaista ääntä? Altaat olivat lähestulkoon kokonaan jäässä. Viereinen puro tai lasku-uoma oli kuitenkin ihan sula. Ei sielläkään juuri muuta ollut kuin muutama telkkä ja paljon sinisorsia. Altaiden yli lensi muutamiakin hanhiparvia, yhdessä oli ainakin kanadanhanhia toisessa saattoi olla jopa metsähanhia. Lensivät ikävästi juuri auringon editse, joten määritys jäi aika olemattomaksi.

Toisella lintutornilla oli jopa pari urheaa lintusetää kaukoputkien kanssa. Me vaan tyydyimme ohittamaan kummankin tornin kiipeämättä niihin. Sen verran vilpoisaa oli ihan maantasossakin. Räkättirastaistakin ehdin jo innostua kunnes kotona tajusin jo niitä nähneeni tammikuussa pihapihlajissa.

Ei siis kovin monella lajilla karttunut lista tällä kertaa kuitenkaan. Ehkä toinen yritys johonkin muualle tulee tehtyä vielä viikonlopun aikana. Mukava kävely oli jokatapauksessa ja tuli testattua myös, että aika ohut oli altaiden jääkerros eli muutaman viikon päästä tilanne todennäköisesti on hieman linturikkaampi.

100hetkealuonnossa osa 8/100. Kirikiri. 100 lintulajia haasteessa puolestaan mennään aamun sepelkyyhky lisättynä 32 lajin kohdilla (aika onnetonta tiedän). 52 retkeä vuodessa -haasteen kohta 50. Retki luontokohteeseen, johon yhdistät lempiharrastuksesi, oikeastaan muutamankin lempiharrastuksen taisin nyt tähän yhdistää. Geokätkö puolestaan jäi vielä odottamaan.

Väliaikapohdintaa ja suunnitelmia

Kohta on yksi neljäsosa kulunut tätä itsekehittämääni haastetta (100hetkeäluonnossa) ajatellen ja ehkä jos kovasti yritän, saatan päästä jopa lukuun 10/100 kuun loppuun mennessä. Hieman epätoivoiselta vaikuttaa ainakin tämän alun osalta.

Mutta toisaalta.. kunnon kevättä ja kesää kohti mennessä myös vauhti yleensä kiihtyy ulkoilun suhteen, niistä linnuista puhumattakaan. Nyt hieman ulkoiluintoa hillitsee se, että yleensä täytyisi lähteä yksin ja se puolestaan rajoittaa intoa lähteä kovin pitkälle. Eli kaverit ja tutut, nyt olisi loistava tilaisuus lähteä mun kanssa johonkin vähän vaikka pidemmällekin. Sen kummempia mainospuheita pitämättä.

Huhtikuun jälkeen toivottavasti se puolisonkin insinöörityö on valmis ja voin taas raahat houkutella hänetkin metsään ja seikkailuille mukaan. Meidän geokätköilytkin ovat jääneet harvinaisen vähille, ja jos meinataan päästä ihan hyviin lukemiin (~400 kpl) tänäkin vuonna, niin saadaan kyllä kunnostautua loppuvuonna. Joitain pieniä retkitarvikehankintojakin on vähän suunnitelmissa, mutta niihin liittyen sitten ehkä blogin ihka ensimmäinen testauksen tapainen.

Onneksi nyt on jo erinäisiä reissuja suunniteltuna, niin saa tännekin sitten tuoreempaa materiaalia kuin nämä iänikuisuuden vanhat retkisepostukset, mitä tässä on nyt lähinnä muutaman kuukauden aikana tarjoiltu. Luvassa olisi ainakin tornien taistoa ja Viron lintureissua toukokuulle. Kesäkuun Hiidenportti taisikin vaihtua Hossaan, molempi parempi, UKK on edelleen suunnitelmissa sekä takaisin tullessa varmaan vihdoin ja viimein voisi poiketa yhdeksi yöksi Salamajärvelle. Heinä-elokuu on toki vielä täysin auki, joten sinne ehtii vaikka ja mitä vielä suunnitella. Syksyllekin voisi jo jotain alkaa harkitsemaan.

Näillä nyt tällä kertaa. Kuvituksena vähän vielä talvea muutaman vuoden takaa ja tiedätte varmaan mistä ovat. Sekä loppuun tietysti lupaus keväästä.

Liesjärvellä alkutalvi

Tapahtui 31.10-1.11.2015.
Retkikärpänen oli päässyt puraisemaan todella pahasti, joten oltiin vielä vuoden loppupuolelle vuokrattu tupa kansallispuistosta. Tällä kertaa kohteena oli reilun tunnin ajon päässä Helsingistä oleva Liesjärven kansallispuisto.

Perjantaina lopeteltiin työ- ja koulupäivä hyvissä ajoin ja suunnattiin auton keula kohti Hämeen luontokeskusta, josta haettiin avaimet vuokraamaamme Peukaloisen kämppään. Auton sai pysäköityä aika mukavasti hyvin lähelle kämppää, noin 200 metrin päähän. Olisihan sen auton vähän kauemmaskin voinut jättää, mutta päädytiin kellon ollessa jo aika paljon lyhyempään kävelyyn vielä perjantaille.

Todella sympaattinen puuvaja.

Hyvä tovi saatiinkin kulutettua kämpän lämmittämiseen ja ruuan valmistamiseen. Joten pian oli jo aivan pimeää. Lueskeltiin vieraskirjaa ja höpistiin niitä näitä illan kuluessa. Pian olikin aika kömpiä nukkumaan. Oltiin tehty jälleen klassinen virhe ja lämmitetty pikkuruista kämppää hieman turhan paljon, joten nukkumisesta ei aluksi meinannut tulla yhtään mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli nukuttua jokunen pätkä, kaminan napsuessa jäähtyessään sekä hiirten rapistellessa nurkissa.

Aamulla olikin sitten jo hieman viileämpää ja puita sai laittaa lämmittämään ennen kuin makuupussista uskaltautui oikeasti ulos. Aamutoimet suoritettiin aika verkkaisesti ja kämppä siivottiin hyvin ennen poislähtöä.

Oltiin päätetty kiertää pieni lenkki Kaksvetiselle tulistelemaan, ennen avainten palautusta, joten lähdettiin taapertamaan aika koleassa syystalven kelissä eteenpäin. Peukalolammin laavupaikka näytti oikein kutsuvalta, mutta kävimme vain etsimässä sieltä yhden geokätkön ja ihastelemassa uudenkarheaa huussirakennusta.

Matka jatkui kohti Kaksvetistä aika rivakasti eteenpäin. Ei ehtinyt juuri jäädä kuvailemaan tai ihastelemaan metsää. Muita ei tullut vastaan. Kaksvetisellä itse kipaisin kaivelemaan toista geokätköä esille sillä aikaa, kun toinen puolisko jäi suostuttelemaan nuotiota syttymään. Kävin myös kurkkaamassa kodassa, joka näytti oikein mukavalta ja olisi varmasti ollut lämpimämpi vaihtoehto kuin suojaton tuulinen tulipaikka. Päädyttiin kuitenkin hyödyntämään vähäinenkin valoisa aika ja jäätiin ulos.

Tehokasta levittäytymistä.

Tulille saatiin myös seuraa, kun metsästä vähän yllättäen tupsahtikin kolme ihmistä. Olivat sieniretkellä ja tulivat evästämään 'valmiiseen pöytään'. Mikäs siinä tilaa kyllä riitti hyvin kaikille. Loppumatka takaisin autolle tuntui yllättäen ihan superpitkältä, mutta kyllä se auto sieltä lopulta vastaan tuli.

Ajeltiin Hämeen luontokeskukseen palauttamaan avaimia ja lämmittävälle kahville. Kahvin jälkeen palattiin vielä lähes samoille paikoille ja käytiin kiertämässä Hyypiön kierros kahdeksikkona, sekä keräilemässä kätköt talteen sieltä varrelta. Useimmat olivatkin aika vaihtelevan oivaltavia toteutuksia.

Aivan viimeiseksi käytiin vielä Ilveksenluolakallion luolassa. Sinne olikin aikamoinen kapuaminen, kun lohkareet luolan lähistöllä olivat aika suuria ja sateiden jäljiltä myös liukkaita. Luola oli kuitenkin kapuamisen ja vaivan arvoinen.

Harvinaisen hyvä lyhyt viikonlopun irtiotto muuten niin kiireisestä arjesta.

Muilla mailla vierahilla

Viime vuonna (13.-15.5.2016) tein keväällä lyhyen lintureissun Viroon. Reissuseurue koostui muutamasta hyvästä ystävästä, yhdestä tutusta sekä muutamasta itselleni tuntemattomammasta henkilöstä. Suunnattiin ensin lautalla rapakon ylitse. Vuokra-autokin saapui paikalle pienen ihmettelyn ja odottelun jälkeen. Sitten eikun autoon tutustumaan, kamat kyytiin ja kaupan kautta kohti Matsalua.

Koska lähtö oli ollut työpäivän jälkeen, niin oli jo ilta kun saavuttiin majapaikkaan Haeskan kartanolle. Seuraavana aamuna olikin ohjelmassa ensin siirtymä omaan tahtiin lintutornille ja sieltä sitten aamupalalle. Aamu näytti jo aika kostealta ja ensimmäiset vesipisarat tulivat jo tornilla seisoskellessa. Silti tehtiin aika hyviä havaintoja heti aamusta.

Aamupalan jälkeen pakattiin itsemme ja tavaramme autoon ja lähdettiin kohti suurta tuntematonta. Ensimmäinen pysähdys oli jossain tien varressa vanhan hylätyn navetan luona omien muistikuvieni mukaan. Pienen vakoiluoperaation tuloksena tämä taisi olla Põgari-Sassi. Siitä zoomailtiin hyvän aikaa vesisateessa lintusia meren rannalla. Mielialassa ei kyllä juuri ollut hurraamista.

Seuraavaksi suuntasimme kohti Puisen niemeä, jossa jo sade taukosi ja ensimmäinen minkä näimme autosta ulos tultua oli oikein kirkkaan keltainen keltavästäräkki. Myös täällä kävimme kiikaroimassa merelle.

Kävimme Kiidevan Kalakülassa, jossa itse yritin löytää geokätköä enemmän kuin katsella lintuja, joten hyvin mielenkiintoiset sepelhanhet menivät täysin ohi. Seuraavassa kohteessa Rannajoen lintutornin ympäristössä oli jättiläiskokoisia kotiloita (viinimäkikotiloita), suohaukkoja sekä valkohäntäkauriita. Lisäksi oli geokätkö, joka ensin löytyi ja jonka ryhmäpaineella saimme myöskin auki.

Kalaküla

Lihulan museon ovi (aika mieletön)

Lisäksi suuntasimme Lihulaan, jossa kävimme ensin syömässä ja sen jälkeen seikkailemassa vanhan linnan raunioilla. Sieltäkin löytyi kätkö siinä seikkailun ohella. Kävimme myös hienossa, joskin aika rapistuneessa museossa kahvilla. Kahvilapuoli ei vielä varsinaisesti ollut auki, mutta saimme olla koeasiakkaina.

Kävimme seikkailemassa keskellä ei mitään olevalla tähystystornilla (Kasari Luht) ja sillalla. Siellä näkyi lisää suohaukkoja. Lisäksi kävimme vielä Kloostrin luostarinraunioilla ihmettelemässä. Päivän viimeinen etappi oli Puhtun lehdossa halailemassa mielettömän kokoisia ja vanhoja puita sekä viimeisellä rannalla, niin hämmentävän unenomainen oli siellä olo.

Lopulta pitkän päivän jälkeen päädyimme takaisin majapaikallemme. Grillailimme vielä pimenevässä illassa epäilyttäviä virolaisia pikkumakkaroita ja terveellisempiäkin eväitä. Nukkumaan pääsimme joskus ihan älyttömän myöhään.

Viimeisenä aamuna innokkaimmat olivat käyneet taas ennen aamupalaa lintutornilla ihmettelemässä. Aamupalan jälkeen olikin aika pakata kamat kasaan, suorittaa maksu ja suoriutua kotimatkalle, tietysti muutaman mutkan kautta. Matkaan mahtui vielä yksi lintutorni, useamman hakemista, pieni vesiputous sekä hienot rauniot. Lopulta löysimme kuin löysimmekin itsemme takaisin lähtöpisteeseen, josta seilasimme takaisin Suomen puolelle.

Virosta mieleen jäi, harvinaisen tasainen maasto. Todella hämmentävää. Hieman epäonninen sää, koska pari edellistä viikkoa oli ollut aivan täydellistä säätä, aurinkoa, lämpöä ja poutaa. Sekä harvinaisen rehevä luonto. Harmillisesti aikaakin oli selvästi liian vähän.

Toisen henkilön reissukertomukseen voi tutustua täällä.