21. toukokuuta 2017

Kärjenkallion lintulava (25/100), Satakunnan lintuseikkailu 3/3

Viimeinen ja lyhyin osa Satakunnan lintuseikkailusta.

Olimme yrittäneet viimeisen pari tuntia lintujen tarkkailun ohella kehitellä jotain jatkosuunnitelmaa mihin taiston jälkeen suuntaisimme. Ei oikein mihinkään kovin pitkälle tehnyt mieli lähteä vaikka Poriakin olisi ollut tarjolla. Vaikka koko taiston aikana ei ollut juurikaan väsymys painanut, iski se heti autoon päästyä.


Ajelimme vielä Puurijärvi-Isosuon kansallispuiston ehkä vilkkaimalle paikalle Kärjenkalliolle. Innokkaimmat jaksoivat astella ihan suurelle lintutornille asti, mutta itse pitäydyin vain Kärjenkallion lintulavassa, jonne muuten olisi kuitenkin kannattanut kantaa kaukoputkikin mukaan. Seurakseni jäi Varpuslintu. Aurinko paistoi jopa kuumasti eikä puhureista ollut juuri tietoakaan.


Palailimme jo ennen muiden tuloa hieman varjoon lavalta ja polkua takaisin. Kuuntelimme vihervarpusia puissa ja yritimme kuulostella joitain muitakin lintuja. Jalat olivat ihan puhki alkupäivän seisoskelusta, joten paikallaan seisominen tuotti hieman hankaluuksia.

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Hieman harmitti, kun loput toverit palasivat tornilta ja kertoivat nähneensä härkälinnun, minulta kun se vielä puuttuu tämän vuoden lajilistalta. Puuttuu kyllä vielä kuvakin Kärjenkallion majesteettisesta lintutornistakin. Tähän päättyikin retkeilyt tältä erää.

Kovin pehmoisennäköistä

Tällä kirittiin jo lukuun 25 eli neljäsosa 100 hetkeä luonnossa haastetta takana. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hankala kuin ehdin jo kuvittelemaan, vaikka ajallisesti mennäänkin jo lähes puolessa välissä. Kertomuksia on tähän hetkeen vielä kourallinen odottamassa ja tukuittain jo suunniteltuna.

1 kommentti:

  1. Haha, mun retkiraporttien postaaminen ei ole jostain syystä edennyt sitten ensimmäisen osan jälkeen. Ajattelin kuitenkin palata asiaan huomenna ja naputella Tornien taiston viimein valmiiksi. :D

    Oli kyllä hyvä päätös olla jatkamatta seikkailua yhtään kauemmas, koska jopa meiän täytyi pitää kotimatkalla nukkumistauko (käännyttiin jonkin pikkutien varteen ottamaan nokoset), joten voin vain kuvitella, minkälainen kotimatkasta olis tullu, jos oltais menty vielä johonkin muuhunkin kohteeseen Kärjenkallion jälkeen! D:

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut!