29. kesäkuuta 2017

Petikon virkistysmetsä (31/100)

Tässä kirjoituksessa eletään vielä kesäkuun alkupäiviä. Kauniina sunnuntaina teki mieli seikkailemaan sekä ulos muutenkin hieman jonkinmoisen metsän keskelle. Päätimme lähteä kartoittamaan läheistä Petikon virkistysmetsää. Ajattelimme kiertää hieman ulkoilureittiä pitkin ja etsiä jonkun sopivan kahvittelupaikan. Termi lähteä ulos kahville sai tällä retkellä aivan uuden ulottuvuuden.


Saapuessamme parkkipaikalle totesimme sen olevankin aika suuri. Kourallinen muitakin autoja oli paikalla, mutta lähistöllä ei näkynyt kuin muutama ihminen. Paikanpäällä olikin hyvät opasteet ja taulu, josta näki ulkoilureitit. Jotain laavuntapaisiakin alueella oli peräti kaksin kappalein. Päätimme kiertää lähimmälle laavulle ja kahvitella siellä.






Leveä hiekkatie oli mukava kävellä ja rauhassa sai askeltaa, ylä- ja alamäkiä olikin tosin oletettua enemmän. Lämmin päivä oli houkutellut myös paljon päiväperhosia lentelemään, ja niistä tunnistin vain pienen murto-osan. Näimme keskellä lenkkipolkua myös kuolleen ja kuivuneen sammakon. Päätimme keitellä kahvit aurinkoisella kalliolla laavun sijaan, joka osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi. Kahviveden kiehuminen tosin kesti pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan varmaankin sen vuoksi, että olin ottanut aika tyhjän kaasupatruunan mukaan. Mikäs siinä odotellessa, auringosta nauttiessa ja lintuja kuunnellessa. Kahvihetken loppupuolella alkoi taivaalta kuulua lähestyviä hävittäjiä. Ensin ylitsemme lensi neljän Hornetin laivue ja niiden ääniaalto oli kyllä korvia huumaava pian tämän jälkeen tuli vielä neljän Hawkin lentue. Taisivat olla palaamassa lippupäivän paraatin ylilennolta.


Kuvassa ei kaikki sotkuisuus näy.


Löysimme myös metsäpolkuja

Kävimme etsimässä yhden geokätkön, jonka jälkeen kävimme katsastamassa hieman surkealta näyttäneen laavun. Laavu oli mallia penkit reunoilla ja maalattia ja se oli sotkettu tagein. Jatkoimme vielä hiekkakuopan lävitse toiselle ja kolmannelle kätkölle, jonka jälkeen olimmekin jo kohtuu lähellä parkkipaikkaa. Soratien varrella näimme vielä kuolleen vesimyyrän. Lennokkiaitauksessa olikin astetta suurempi lennokki lähdössä yläilmoihin. Pitihän sitä tietysti hieman seurata ja ottaa kuvaakin.


Mukava pieni päiväretki tutustumaan lähimetsiin. Tämä olisikin sitten osa 31 100-hetkeä luonnossa sarjaan. Pienet ovat luvut vielä kesäkuun alussakin. Tätä kirjoittaessa tosin hetkiä on taas rutkasti enemmän odottelemassa joutilasta kirjoitusaikaa ja tulossa oleviakin jo muutamia.

28. kesäkuuta 2017

Etelänlomalla 4/4: Kulttuurimatkailua sekä yllätyslaji

Sunnuntai olikin viimeinen päivä meidän neljän päivän Viron retkestämme. Jotenkin reissu oli tuntunut vieläkin pidemmältä, niin paljon hyviä retkiä ja hetkiä oli tähän mahtunut. Koti-ikävä kyllä painoi jo jonkun verran ja viimeinen päivähän tietysti meni kotiinpääsyä odotellessa. Jos olisin voinut olisin ottanut seuraavan päivän töistä vapaaksi, mutta koska kiire töissä ei vieläkään ollut helpottanut oli pakko jättää luksuspalautumispäivä ottamatta.

Sunnuntaiaamuna saikin nukkua hieman pidempään ja matkaan ei ollut mikään kiire lähteä. Aamupalalla yritettiin tuhota niin paljon eväitä kuin vain oli mahdollista. Eväitä kaikilla oli niin paljon, että teimme päätöksen pikniköidä jossain hyvässä kohteessa.

Majoitushuoneesta ikkunalle päin
Majoitushuoneesta ovelle päin

Avaraa tilaa

Päivän ensimmäinen kulttuurikohde olikin Padisen linnanrauniot, joille ajoikin hyvän aikaa. Paikalla osa seurueesta haki kahvit kauniisti entisöidystä kartanohotellin kahvilasta. Kävin itsekin kurkistamassa sisälle ja pidin kovasti näkemästäni. Kauniita vanhoja huonekaluja sekä esineitä ja ihania tapetteja kauniisti sopusoinnussa keskenään.



Mielenkiintoinen yksityiskohta

 
Kamerani ilmoitti toisenkin akun olevan pian lopussa, joten kävin hieman tällä kertaa kiertämässä raunioita enkä käynyt niissä seikkailemassa sisäpuolella. Päivästä tuntui tulevan hieman turhankin lämmin omaan makuuni. Seuraava pysähdys olikin hieno Pakrin niemi ja majakka. Tyydyimme katselemaan majakkaa vain ulkopuolelta ja kuvaamaan sortumavaaran uhallakin tähystyspaikalta niemekkeen lippareunaa. Pidimme myös piknikin tien laidassa. Mereltä käyvä tuuli olikin lämpimästä päivästä huolimatta kohtuullisen hyinen, mutta siitä huolimatta muutama porukasta uskaltautui jäätelölle pienen kahvilan terassille. En uskaltanut ottaa kovin monia kuvia, kun yritin säästellä kameran akkua hieman vielä viimeisille paikoille.

Suuri sininen



Tähystyspaikka



Hyvän aikaa Pakrissa vietettyämme lähdimme vielä kohti viimeistä kohdetta Keilajoen putouksia. Tälläkin kertaa ihmisiä oli paikalla kuin pipoa. Aloitimme kävelemällä siltojen yli putousten 'yläpuolelta' eri puolelle kuin missä viimeksi olimme käyneet. Sillat olivatkin aika vaikuttavia vaikka toisessa ei ollut kaiteita ollenkaan ja sekös aiheutti hieman tykytyksiä. Kamera vilkutti sitkeästi punaista akkumerkkiä, toinen akku oli pimennyt aivan kokonaan Pakrin niemellä. Joitakin kuvia sain otettua, mutta tietenkin ne Keilajoen putoukset jäivät kuvaamatta. Olivat oikeastaan hienommat tältä tällä kertaa lähestytyltä suunnalta. Näimme myös hieman yllättäen koskikaran lentelevän putouksen taakse kallion koloon, liekö sillä ollut siellä pesä.

Ai mitkä kaiteet?



Matkalla takaisin Tallinnaan menimme hieman ohi aiotusta risteyksestä ja päädyimme muutamien mutkien ja kiertoteiden kautta hieman sovittua myöhemmin satamaan. Onneksi autoa vastassa olleet heput olivat mukavia eivätkä nostaneet mitään haloota asiasta. Osa porukasta lähti vielä tekemään ostoksia johonkin lähistölle, mutta itse jäin vain odottelemaan kotiinlähtöä, koska todennäköisesti olisin vain eksynyt johonkin.

Olipa pitkä ja rankka, mutta silti kovin palkitseva reissu. Ensi vuonna mahdollisesti uudestaan.

27. kesäkuuta 2017

Etelänlomalla 3/4: Suuri seikkailu ja elämänpinnojen kirjo

Nukkumaanmeno venähti tosiaan lauantain puolelle ja herätyskin oli liian aikaisin. Lauantain retkipäivästä tuli aika pitkä, mutta onneksi aikainen herääminen palkittiin, mutta miten sen kuulette aivan pian.

Suurin osa porukasta oli väsännyt eväitä vielä yöllä takaisin majoitukseen palatessa, joten aamulla lähtö oli kohtuu nopeaa. En yhtään muista mihin aikaan loppujen lopuksi päästiin lauantai-aamuna liikkeelle, mutta kohtuu ajoissa (noin 7:30) oltiin kuitenkin uudelleen Keemun lintutornin läheisellä niemellä lintuja kuikuilemassa. Aikaisesta lähdöstä oli se hyöty, että nähtiin matkalla kettu, ilmeisesti metsäkauris sekä teeri! Viimeisemmän luulin silloin olevan elämänpinna, mutta nyt tätä kirjoittaessa tajusin, että olen nähnyt teeriä kyllä aiemminkin Pohjois-Karjalan reissussa. Silloin ensin keskellä tietä tönötti kurki, jonka kohdilla suolla oli myös teeriä, noin kilometri eteenpäin tästä nähtiin vielä hirvi juoksemassa autotien ylitse, mutta takaisin tähän retkeen.

Keemun lintutornille päästessä itse kirmasin ensimmäisenä etsimään sitä edellisenä päivänä piiloon jäänyttä geokätköä. En ehkä pilaa tätä nyt keneltäkään, jos kerron kätkön olevan itse lintutornissa. Etsittiin kätköä pitkän aikaa kaikista mahdollisista puisista paikoista ystäväni M:n kanssa. Lopulta M onnistui löytämään kätkön vielä sellaisesta paikasta, jonka lähellä itse olin ensimmäisellä kerralla jo käynyt. Oli kyllä hyvin ovela tämä piilo ja vaikeustasonsa selvästi ansainnut. Lopulta liityimme muiden joukkoon lintuja tiirailemaan.

Aamun listasta tulikin aika pitkä ja itselle parhaita havaintoja olivat kapustarinta, tundrakurmitsa, pikkutiira sekä aina paljon ilahduttava vesipääsky. Vielä ennen lähtöä nähtiin ohilentävinä kolme mustatiiraa (elämänpinna tästä nyt ainakin) sekä aivan retkiautomme lähellä puussa laulanut kirjokerttu (ja tästäkin toinen)! Pois ajellessa pysähdyimme määrittämään sähkötolpan päällä istunutta petoa. Hiirihaukkahan se. Aina kun ajoimme lähemmäs haukka lensi seuraavalle tolpalle, kunnes se kyllästyi leikkiin ja lensi kauemmas.

Seuraavana etappina meillä olikin Haeska, jossa majoituimme viime vuonna. Matkalla kuitenkin näimme niittysuohaukkakoiraan, jonka lentoa pellon yllä pysähdyimme seuraamaan joksikin aikaa. Haeskassa olimme jo kymmeneltä ja päivän ensimmäinen kuvakin on vasta täältä. Vaikka aluksi näytti, ettei paikalla juuri mitään olisi alkoi kuitenkin lajeja kertyä vain lisää. Mustapyrstökuireja oli paikalla useampia, heinätavikin nähtiin sekä itselleni iloinen jälleennäkeminen jouhisorsan kanssa. Ohitselentäneet punakuirit menivät minulta aivan ohi samoin kuin mystisesti kadonneet jänkäsirriäisetkin.



Matka jatkui yhdentoista aikaan Põgari-Sassin kohdan pikapysähdyksen jälkeen kohti Puise Ninan niemennokkaa. Tällä kertaa ei mitään kovin kummoisia nähty, vaelleltiin rannalla ja katseltiin lammaslaumaa. Omalle listalleni taisi tulla hemppo ja varma kivitasku tältä pysähdykseltä. Matkalla Haapsaluun pysähdyimme vielä raunioituneella kirkolla, jonka ohi aiemmin olimme ajaneet. Sieltä saikin muutamia aika mukavia kuvia.









 Odotettu visiitti Haapsaluun jäikin loppujen lopuksi kovin lyhyeksi, koska nälkäisinä ajoimme suoraan keskustaan. Etsimme pitserian odotimme annoksiamme aivan liian kauan ja lopulta olimme niin uupuneita, että emme käyneet kiertämässä, rannalla tai mitään vastaavaa. Haapsalu jäi siis pitkälti näkemättä, vaikkei siinä välttämättä kauheasti olisi näkemistä ollutkaan.

Matkalla takaisin majoitukseen kävimme vielä Rannajõella. Lintuja ei täälläkään tällä kertaa paljoa ollut. Muutamat suohaukat ja joitain pikkulintuja. Kauriita sen sijaan oli jälleen useampia ja saimpa kaukoputkeeni osutettua myös metsänreunaan suuntaavan hirvenkin. Tässä vaiheessa ei juuri jaksanut enää keskittyä mihinkään pitkä päivä alkoi jo painaa yhtä jos toistakin.


Illalla majoituksessa olikin vuorossa saunomista, syömistä ja elämänpinnamutakakun syöntiä. Kerrattiin myös jokaisen parhaat hetket reissun ajalta. Vielä ennen nukkumaanmenoa pakkailin reppuun melkein kaiken mitä en enää tarvitsisi aamulla ennen lähtöä.

Seuraavassa osassa sitten lyhyt viimeinen päivä.

20. kesäkuuta 2017

Etelänlomalla 2/4: Lehdoissa ja hakamailla

Viron retken toisen päivän ohjelmassa oli lähinnä lehdoissa tallustelua (Salevere, Puhtu) sekä ilta- ja yölaulajaretkelle osallistumista (Penijõe ja Suitsu), yölaulajaretki olikin hyvin antoisa.

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo kuudelta, mutta en sitten jaksanutkaan nousta ylös vaan jatkoin uniani noin tunnin verran. Seitsemältä lähdin sovitusti hipsistelemään ulos. Sinne ei sitten oikein kukaan tullutkaan paitsi toveri M, jota tiettävästi tällä kertaa en herättänyt liialla kolistelullani. Yritettiin vähän katsella ja kuunnella lintuja, mutta kiurut pitivät niin kovaa ääntä, ettei juuri muita kuulunut eikä kyllä pahemmin näkynytkään paitsi tiklejä, joita paikka tuntui kuhisevan. Onnistuin tosin vilaukselta näkemään myös punavarpuskoiraan, joka hävisi kun yritin sitä osoittaa.

Aamupala oli sovittu yhdeksäksi ja saimme herkullista puuroa keitetyillä mansikoilla. En normaalisti ole mikään kauhea puuron ystävä, mutta retkillä se tuntuu uppoavan yllättävänkin hyvin. Noin kymmenen aikaan pakkauduimme koko konkkaronkka autoon ja lähdimme suuntimaan päivän ensimmäiseen kohteeseen, läheiselle Saleveren Salumäelle, jossa oli noin kilometrin mittainen luontopolku muinaismeren rannalla.





Eteneminen olikin hyvin hyvin verkkaista, kun suurin osa joukosta, jäi milloin ihmettelemään, kuvailemaan sekä tunnistamaan kaikkia mahdollisia kasveja ja öttiäisiäkin. Aivan alkumatkasta näimme vaskitsan, joka olikin minulle aivan ensimmäinen kohtaaminen matelijan kanssa. Kovin sympaattinen otus.



Sen verran pidemmällä kevät oli Virossa, että iniseviä ystäviä riitti. Onneksi olin varautunut ja syönyt allergialääkettä, joten kutina ei juurikaan vaivannut eikä kauheita paiseita ilmestynyt. Sain myös käyttää hyväkseni toisten hyttyssuihkeita, koska en todellakaan välitä pään ympärillä pörräävistä tyypeistä.

Näimme hienon kalliosta alkunsa saavan lähteen ja tuliluteita, joista minulla ei todellakaan ole kuvaa. Kuulimme myös mahdollisesti kuhankeittäjän jostain kaukaa, pähkinänakkelin ja joitain tunnistamattomia lintuja. Tällä retkellä opin tunnistamaan kultarinnan kumilelumaisen äänen. Myös eri kertut olivat vahvasti äänessä.

Seuraavana etappinamme oli viime reissulta tuttu Puhtun lehto. Teimme pienen harharetken parkkipaikkaa etsiessämme ja päädyimme jännittävästi tien päähän ja tuulivoimalan juurelle. Löysimme kuitenkin pian myös oikealle tutulle parkkipaikalle. Itse kävin vain piipahtamassa suurella tammella, koska aioin ehtiä keitellä itselleni lounasvedet rannalla. Ruokailun ja kahlailun jälkeen kävimme vielä pienellä seurueella katsomassa näkötornia rannan toisella laidalla. Se olikin aika hurja tapaus. Itse jätin suosiolla menemättä, mutta sain todistaa onnistunutta tutkimusretkeä torniin.




Saimme vietettyä yllättävästi kaksi tuntia koko Puhdun lehdossa. Paluumatkalla majapaikkaan kävimme vielä kartoittamassa aamulintuiluun sopivaa paikkaa majoituksen lähistöltä. Yritin myös hieman etsiä paikalla sijainnutta geokätköä, mutta se jäi harmillisesti odottamaan seuraavaan päivään. Pihalle saapuessamme karkotimme useamman peltopyytä karkuun aivan pihapiiristä. Ehdimme vain nähdä poislentävät linnut pikaisesti.







Rappioromantiikkaa auton ikkunan lävitse



Majoituksessa lepäilimme, söimme ja valmistauduimme illan ohjelmanumeroon: villisika sekä yölaulajaretkeen. Juuri ennen autoon pakkautumista pihan editse lensi, ei lokkeja niin kuin ensin katsoin, vaan peräti kahdeksan jalohaikaraa. Aika hienoa! Suuntasimme Penijoelle, lintutornille vei 1,8km pitkä polku, joka kulki joen rantaa suurelta osin lehmien laitumen laidalla. Matka tuntui kovin pitkältä kaiken päivän kävelyn jälkeen, osansa asiaan saattoi tehdä pitkittynyt flunssani, jonka ansiosta oloni ei ollut järin mahtava koko päivänä.






Reitti lintutornille kuitenkin oli kovin kaunis ja tyynessä illassa oli mukava tallustaa tasaista alustaa pitkin. Auringonlasku oli vielä lähes parhaimmillaan saapuessamme tornille. Kaukaa mylvineet lehmätkin löytyivät vihdoin. Tornista maisemat olivat auringonlaskuun jälleen kovin upeat ja unenomaiset. Pian huomasimme lehmien joukossa tepastelevia kattohaikaroita, niitä olikin useampia. Kovin monia yölaulajia emme tornista havainnoineet, mutta hämmentävän särisijän määritimme ruokosirkkalinnuksi. Matkalla takaisin retkibussillemme kuulimme käen kukuntaa, satakieliä sekä yllättäen ensin sarvipöllön ja pian perään ainakin kaksi yksilöä ruisrääkkiä. Ehdottomasti mieleenpainuvimpia retkihetkiä!






Suitsulle yritimme mennä villisikajahtiin, mutta hämärä alkoi olla jo liian sakeaa. Suitsussa olikin hurjan hurja näkötorni, josta en hämärän takia saanut edes kuvaa. Hurjimmat taisivat käydä kiipeämässä ylös asti, sillä aikaa, kun me muut maan asukin tanssimme itikankarkotustansseja ja ihmettelimme metsäkaurista. Takaisin Ullastessa olimmekin vasta puoli yhden aikaan. Ei hyvä ajatellen aamun aikaista lähtöä. Siitä seuraavassa.