25. helmikuuta 2018

Täällä vielä

Enpäs olekaan kadonnut lopullisesti. Täällä vielä, joskin alkuvuosi on ollut jostain syystä pitkästä aikaa raskaampi kuin vuosiin. Töissäkin on pitänyt taas istua aivan riittävästi ja itseä läheisesti koskettanut yllättävä henkilöstömuutos pisti hetkeksi miettimään. Pikkuhiljaa onneksi pitenevät päivät ja tämä oikea talvi, muutaman onnettoman jälkeen, alkaa tehdä tehtävänsä pienen ihmismielen piristämiseksi. Edelleen kyllä riittää jatkuvasti tekemistä, pohtimista ja suunnittelua töiden ja talon suhteen.

Paljon en ole ehtinyt ja jaksanut retkeillä, mutta kyllä jokunen juttu on tässä muutaman kuukauden aikana jäänyt kirjoittamatta ja niihin palailen aikanaan. Lisäksi muutama vieläkin vanhempi retki odottaa siirtymistä muistoista näppäimistön kautta ruudulle. Eipä niistä sen enempää tällä kertaa. Tämän lisäksi varmaan jotain suunnitelmiakin voisi jakaa, mutta niitäkään en erityisemmin ala tähän erittelemään.


Oikeastaan tulin vain huhuilemaan ja ilmoittamaan, että jatkoa seuraa. Aivan piakkoinkin vieläpä. Oheen vielä vähän viime viikkojen tunnelmia (ei retkeilyä).

Vähän keittiön faceliftiä (kaakeleiden sutiminen)







Lisää maalaushommia